Tarkastellaan hetki oppimisen eri muotoja, miten ne vaikuttavat ihmisen kehitykseen ilman näennäistä hierarkiaa.
Ulkoa oppiminen tai muistaminen, ymmärtäminen ja oivaltaminen eivät lopulta ole vain kognitiivisia strategioita. Ne ovat kolme eri tapaa, joilla ihminen suhteutuu itseensä, toisiin ja todellisuuteen.
Ulkoa oppiminen säilyttää asioita muistissa. Ymmärtäminen jäsentää funktiota. Oivaltaminen siirtää perspektiiviä syvemmälle yksilön sisäistämässä todellisuudessa.
Perspektiivin siirtyminen sisäisenä oivalluksena on kehityksen ydin, eikä suinkaan se, mitä kykenet muistamaan esim. lukemistasi asioista – muistat, mutta et ymmärrä – ymmärrät, mutta laajempaa oivallusta siitä, mihin asian substanssi voidaan liittää ei vielä synny.
Painettu sana ja sen muistaminen ei itseasiassa kykene opettamaan meille vielä mitään, ei edes rajoittunut ymmärtäminen se jää teoriaksi siihen saakka, kunnes perspektiivi muuttuu – se tapahtuu vain oivaltamisen kautta ja usein siihen tarvitaan vielä kokemus vahvistamaan oivalluksen syntymistä.
Mitä ”väkevämpi” syntynyt kokemuksellinen tila on, sitä suurempi mahdollisuus on oivaltaa jotakin oman kehityksensä kannalta merkittävää.
Kehitys ei ole lisäämistä
Jos lähdemme siitä, että ihmisessä on potentiaalia, joka ei ole määrällisesti mitattavissa – potentiaali on jotakin jo valmiiksi läsnä olevaa – silloin kehitys ei voi olla arvon lisäämistä.
Se ei tee ihmisestä “enemmän ihmistä”. Se ei tee yhdestä parempaa ja toisesta huonompaa.
Kehitys ei ole olemuksellinen nousu. Se on näkökentän laajeneminen.
Ihminen ei muutu millään tavalla arvokkaammaksi kuin joku toinen – hän vain kykenee näkemään laajemmin.
3D ja 4D – kehityksen analogia
Geometrinen vertaus 3D:stä ja 4D:stä tarjoaa selkeän mallin.
3D-maailmassa kaikki on johdonmukaista. 4D ei kumoa sitä, se sisällyttää sen laajentuneeseen näkymään – se edelleenkin mukana kokonaisuudessa.
Samoin ihmisen kehityksessä: Varhaisempi tapa nähdä ei ole väärä. Se on vain rajallinen.
Kun perspektiivi laajenee:
- aiempi ei romahda
- sitä ei mitätöidä
- se saa kontekstin
Tämä poistaa kehityksestä kilpailun. Ei ole parempia ja huonompia ihmisiä. On vain eri laajuisia tarkastelutasoja.
Rajaus ei ole vääristymä
Keskeinen oivallus on tämä: Se, mitä ihminen näkee omalta tasoltaan, on totta siihen asti, kunnes uusi taso avautuu. Se ei ollut siis harha. Se oli osa jotakin suurempaa tai laajempaa. Kehityksessä ei ole kyse virheiden kumoamisesta, vaan näkökentän laajenemisesta. Tämä tekee kaikista pyrkimyksistä tasavertaisia. Jokainen taso on aito. Jokainen vaihe on validi.
Oivaltaminen kehityksen vaiheena
Oivaltaminen ei ole oppimisen huippu. Se on siirtymä. Ei määrällinen kasvu, vaan laadullinen avautuminen. Se ei lisää ihmisarvoa. Se ei tee kenestäkään erityistä. Se vain avaa uuden tavan nähdä ja kun tämä tapahtuu, aiempi ymmärrys ei katoa. Se asettuu laajempaan kehykseen.
Kehitys ilman hierarkiaa
Jos kehitys ymmärretään ulottuvuuksien lisääntymisenä, ei arvoasteikkona, hierarkia menettää merkityksensä. 3D ei ole huonompi kuin 4D. Se on rajallisempi. Samoin ihminen eri kehitysvaiheessa ei ole vähemmän arvokas. Hän vain näkee omasta koordinaatistostaan käsin. Tämä ajatus poistaa moraalisen paremmuuden tunteen. Ei ole “valaistuneita” ja “vähemmän kehittyneitä”. On vain erilaisia mielen avautumisen asteita.
Niinpä ”guruismi” on eräänlainen vääristymä nk. ”Gurun” omassa kehityksessä – eräänlainen paradoksi.
Äärettömyys ja ihmisen kehitys
Jos todellisuus on rakenteeltaan rajaton, kehityksellä ei ehkä myöskään ole päätepistettä. Ei siksi, että ihmisen pitäisi jatkuvasti kasvaa ja kehittyä, vaan siksi, että näkemisen syvyys voi tarkentua loputtomasti. Tämä ajatusmalli ei luo painetta kehitykseen mittarina, koska se poistaa päämääräpakon. Ihmisen kehitys ei ole suoritus, se on ihmismielen rakenteen uusien tasojen avautumista.
Eettinen seuraus
Kun kehitys nähdään perspektiivin laajenemisena, syntyy luonnollinen seuraus:
- Myötätunto lisääntyy.
- Tuomitseminen vähenee.
- Ymmärrys syvenee.
- Näkökenttä laajenee
Jos toinen näkee rajatummin, hän ei ole huonompi, hän on eri kohdassa kehitysvaihetta. Jokainen meistä on jossakin kohdassa omaa kehitystään. Tämä tekee kaikesta pyrkimyksestä tasavertaista, joten ei kannata yrittää etuilla jonossa, aina on edessä kulkijoita ja takana tulevia.
Kypsyys kehityksessä
Kypsä kehitys ei huuda olevansa korkeampi, se ei enää tarvitse todistelua paremmuudestaan, se ei ajaudu vastakkain asetteluun mistään – se vain näkee sekä ymmärtää laajemmin.
Ja ehkä syvin oivallus tässä kehyksessä on tämä:
Ihmisen arvo ei kasva kehityksen myötä, vaan ainoastaan hänen kykynsä nähdä laajemmin kasvaa.
Eikä kehitys varsinkaan ole kilpailu jostakin selittämättömästä – se on ulottuvuuden avautuminen, hiljainen, sisäistettävä ja kaikille mahdollinen.
