Sanonta ”Pandoran lipas” tulee antiikin kreikkalaisesta myytistä. Tarinassa naispuolinen hahmo nimeltään Pandora avaa uteliaana lippaan (tai ruukun), josta kaikki ihmisten kärsimykset ja ongelmat pääsevät valloilleen kaikkialle maailmaan ja lopuksi lippaan pohjalle ihmiskunnan lohdutukseksi jää vain jäljelle toivo.
Olisiko tässä myytissä meille ihmisille mukana myös suurempi opetus ja viisaus?
Klassisessa versiossa (erityisesti runoilija Hesiodin teoksissa) tapahtuu näin:
- Pandora avaa astian (pithos).
- Kaikki maailman vaivat ja kärsimykset karkaavat ulos.
- Pandora sulkee kannen.
- Astiaan jää toivo (elpis).
Nykyisin sanonnalla yleensä tarkoitetaan:
- jotakin asiaa, joka paljastaa paljon ongelmia
- jotakin, jonka avaaminen tai tutkiminen käynnistää arvaamattoman ketjun tapahtumia
- tilannetta, jossa yksi kysymys johtaa moniin uusiin vaikeisiin kysymyksiin
Esimerkiksi: “Jos tästä asiasta aletaan tutkia tarkemmin, se voi olla Pandoran lipas.”
Filosofisessa mielessä tätä ei yleensä tai koskaan ole käytetty kuvaamaan elämää mysteerinä, jota emme tunne kovin hyvin, vaan ongelmia synnyttää paljastus tai päätös, jolla on seurauksensa.
Tutkitaan asiaa periaatteellisella tasolla vähän syvemmin.
Jos ajattelemme syvällisemmin, elämän hallintaan liittyvää ymmärrystä tai ymmärtämättömyyttä, voisimme kutsua myös sitä ”Pandoran lippaaksi” – karma ja kausaliteettihan itseasiassa tekee juuri sen, miten tätä myyttiä selitetään kreikkalaisessa mytologiassa.
Kun puhutaan Pandoran lippaasta, keskeinen idea on, että yhden asian avaaminen → vapauttaa ketjun seurauksia, joita ei voi enää hallita → tapahtumat kasaantuvat ja leviävät → lopussa jäljelle jää vain toivojostakin paremmasta.
Toivoa tässä kreikkalaisen myytin yhteydessä ei kuitenkaan määritellä tarkemmin.
”Myytissä painotus on ongelmien vapautumisessa ihmisten vitsaukseksi ja harmiksi.”
Jos emme ymmärrä universaaleja lakeja (useimmat eivät) ego ohjaa toimintaa → ongelmat kasaantuvat → seuraa kärsimysnäytelmä, jota elämäksikin on kutsuttu.
Eikös tämä ole Pandoran lipas parhaimmillaan.
Ihmisen tietämättömyys pitää lipasta käytännössä auki koko ajan, ihminen voi oppia ymmärtämään vain tietoisuuden laajentumisen kautta, vain sitä kautta voimme katkaista tai muuttaa kausaaliketjuja.
Jokainen tiedostamaton teko jatkaisi Pandoran lippaan sisälle kätkeytyvien ongelmien ja vitsauksien vapautumista ja jatkumista ihmiskunnassa.
Tämä näkökulma muistuttaa myös yllättävän paljon esimerkiksi:
- Buddhalaisuutta (tietämättömyys → kärsimys)
- Stoalaista filosofiaa (väärät käsitykset → sisäinen kaaos)
- Eksistentialismi: ihminen luo itse oman maailmansa seuraukset.
- Systeemiajattelu: monimutkaiset järjestelmät tuottavat ennakoimattomia seurauksia.
Kaikissa näissä on sama ydin, ihmisen toiminta vapauttaa prosesseja, joita on vaikea hallita, koska tieto / taito puuttuu.
Ihmiskunta on siis itse avannut Pandoran lippaan jossakin evoluutionsa vaiheessa.
- Ihminen toimii rajallisella ymmärryksellä
- Teot käynnistävät syy–seurausketjuja
- Nämä ketjut tuottavat kärsimystä ja ongelmia
Se ei ole ulkopuolinen rangaistus, vaan seurausta:
- tietämättömyydestä
- lyhytnäköisyydestä
- egokeskeisestä toiminnasta
- tai yksinkertaisesti siitä, että ihminen ei näe kaikkia valintojensa seurauksia.
Pandoran myytti ihmiskunnan peilinä
Monet tulkitsijat näkevät siinä viestin: ihminen ei voi välittömästi sulkea lipasta, mutta hän voi oppia elämään sen kanssa viisaammin, eli kärsimys ei ole lopullinen tila, vaan opettaja.
Jos asiaa ajattelee vielä pidemmälle, syntyy yksi aika syvä pohdinta:
”Onko Pandoran lippaan avaaminen lopulta virhe – vai oliko sen avaaminen väistämätöntä, jotta tietoisuus ja oppiminen ylipäätään voisivat syntyä? Tämä kysymys on askarruttanut filosofeja jo yli 2000 vuotta.”
Mitä tästä seuraa myytin logiikassa
Tärkeä yksityiskohta on, että Pandora kyllä sulkee astian, mutta vasta sen jälkeen, kun kaikki paha on jo päässyt ulos. Siksi myytti ei varsinaisesti kerro, voitaisiinko lipas palauttaa entiseen tilaansa toimimalla kosmisen järjestyksen mukaisesti.
Jättääkö myytti mahdollisuuden “pahan” sulkemiseen takaisin lippaaseen – kirjaimellisesti ajatellen, ei oikeastaan. Johtuuko se siitä, että ”ratkaisua” ei ole löydetty, vai siitä, että se on tietoisesti jätetty jokaiselle yksilölle pohdittavaksi erikseen.
Myytin rakenne viittaa siihen, että tapahtunutta ei voi perua, maailmaan vapautuneet voimat jäävät maailmaan. Mutta myytti ei myöskään kuvaa tilannetta täysin toivottomaksi, koska, toivo jää jäljelle.
Miksi tämä kohta on tulkinnallisesti kiinnostava – tutkijat ovat pitkään kiistelleet siitä, mitä tämä tarkoittaa.
On olemassa kolme keskeistä tulkintaa:
- Toivo lohduttaa ihmisiä → vaikka kärsimys on maailmassa, ihmisillä on aina toivo.
- Toivo on lukittu → ihmiset eivät saa siitä täyttä hyötyä, koska se jäi astiaan.
- Toivo säilyy lähteenä → vaikka kärsimys on vapautunut, jotain perustavaa hyvää ei kadonnut.
Jos pysytään myytin sisällä:
- Pandoran lipasta ei “suljettu” niin, että kärsimykset palaisivat joskus takaisin lippaaseen.
- Mutta kansi kuitenkin sulkeutuu, ja astiaan jää toivo.
- Tämä todellakin on mysteeri pohdittavaksi.
Eli myytti jättää meille tilanteen:
- maailma on muuttunut pysyvästi (ehkä)
- mutta toivo ei kadonnut (se on kuitenkin lippaan sisällä)
Tämä on tavallaan myytin tasapainokohta. Antiikin tutkijat ovat pitkään ihmetelleet, miksi juuri toivo jäi astiaan eikä päässyt ulos. Se tekee koko tarinasta paljon arvoituksellisemman kuin yleensä ajatellaan.
Pandoran lippaan myytille ei ole yhtä yksittäistä “keksijää” modernissa mielessä, mutta varhaisin tunnettu kirjallinen lähde on antiikin kreikkalainen runoilija Hesiod (n. 700 eaa.)
Hesiodos kertoo Pandoran tarinan kahdessa teoksessaan: Theogony ja Works and Days
Näissä runoissa esiintyy ensimmäistä kertaa tarina:
- jumalat luovat Pandoran
- hän saa mukaansa astian (pithos)
- astia avataan ja maailman kärsimykset vapautuvat
- sisälle jää toivo (elpis)
Hesiodoksen teksteissä se ei kuitenkaan ollut lipas vaan pithos = suuri saviruukku tai varastoastia.
Ajatus “Pandoran lippaasta” syntyi paljon myöhemmin 1500-luvulla humanisti Desiderius Erasmus käänsi myyttiä latinaksi ja käytti sanaa pyxis (rasia/lipas). Tämä käännös levisi Eurooppaan, ja siitä lähtien tarina tunnetaan nimellä Pandoran lipas (Pandora’s box).
Eli lyhyesti
- Myytti on osa kreikkalaista suullista perinnettä.
- Ensimmäinen kirjallinen versio tunnetaan Hesiodokselta (~700 eaa.).
- “Lipas” on myöhempi käännösvirhe tai tulkinta renessanssista.
Pandoran tarina on itse asiassa myös varhainen kreikkalainen selitys sille, miksi maailmassa on kärsimystä – vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Aatamin ja Eevan tarina Raamatussa.
Miksi Hesiodin metafora toimii tässä päivässä erinomaisen hyvin?
Hesiod onnistui jossakin hyvin vaikeassa, hän kuvasi yhdellä symbolilla maailman kärsimyksen sekä ihmisen voimattomuuden, mutta myös mahdollisuuden muutokseen.
Se on juuri se syy, miksi Pandoran myytti on säilynyt yli 2700 vuotta ja resonoi edelleen ihmisen kokemuksen kanssa.
Jatkamme asian pohtimista lisää seuraavassa artikkelissa.
