Arvopohjainen realismi ja Stubbin linjan ristiriidat
Presidentti Alexander Stubb on tuonut Suomen poliittiseen keskusteluun termin ”arvopohjainen realismi”, joka hänen mukaansa yhdistää Suomen perusarvot ja kansainvälisen politiikan realiteetit. Onko todellakin niin, että presidenttimme ymmärtää mitä puhuu?
Tämä linjaus on herättänyt kysymyksiä ja kritiikkiä erityisesti makrotalouden näkökulmasta. Eikös, ainakin ennen vanhaan, presidenttimme tekivät viennin edistämismatkoja valtuuskuntineen sinne päin, missä nähtiin mahdollisuuksia. Jos Stubbin linjaus sulkee Suomen pois BRICS-maiden talouskasvusta ja rajoittaa yhteistyötämme kasvavassa markkinassa pelkästään ideologisin perustein, voidaan kysyä, onko kyseessä todellinen realismi vai pelkästään arvopohjainen poliittinen valinta.
Stubbin poliittinen perintö ja haasteet
Stubbin poliittista uraa on aina leimannut vahva sitoutuminen länsimaiseen yhteistyöhön, EU-integraatioon ja transatlanttisiin suhteisiin. Hän ei peittele vahvaa sidostaan federalistiseen ajatteluun. Hänen linjansa on ollut Ukrainan sodan alettua johdonmukaisesti Venäjä-kriittinen ja BRICS-liittoumaan etäisyyttä ottava. Tehty valinta, jatkaa Marinin hallituksen aikanaan asettamaa linjaa, jossa Venäjän ja BRICS-maiden kanssa tehtävä yhteistyö on suljettu pois. Kuitenkin globaali talouskehitys näyttää viittaavan siihen, että juuri nämä maat ovat tulevaisuudessa merkittäviä kasvukeskuksia.
Mihin suuntaan tätä maata halutaan siis johtaa, kenen toimesta ja erityisen kiinnostavaa, kenen hyväksi? Maa, valtio, yhteiskunta, kansalaiset ja niiden synnyttämät tarpeet. Taitaa olla niin, että talouden tila näkyy kaikkialla, joka paikassa ja sillä kaikella on seurauksena.
Yksinkertaistaen: ”tähän kaikkeen tarvitaan taitoa ja osaamista.”
Stubbin linjan kriitikot ovat huomauttaneet, että jos Suomi ei aktiivisesti osallistu BRICS-maiden tarjoamiin taloudellisiin mahdollisuuksiin, talouskasvun eväät voivat jäädä heikoiksi. Euroopan unioni on jo nyt joutunut protektionistisiin vastakkainasetteluihin, Donald Trumpin paluu Yhdysvaltojen presidentiksi voi entisestään kärjistää tilannetta. Tällöin EU:n ja Yhdysvaltojen suhteet voivat heikentyä, ja Suomi saattaisi joutua ahtaaseen asemaan, jos se ei ole avoin myös muille taloudellisille yhteistyömuodoille.
Arvopohjaisen realismin ristiriitaisuus
Termi ”arvopohjainen realismi” kuulostaa tasapainoiselta, mutta käytännössä se voi tarkoittaa joustamatonta ideologista linjaa, jossa arvot määrittävät kaiken, jolloin realistiset taloudelliset ja geopoliittiset seikat jäävät toissijaisiksi.
Carl Jung:n mukaan: ide-o-lo-gia on antikristus. (lue myös artikkeli)
Todellinen realismi vaatisi pragmaattista lähestymistapaa, jossa Suomi pyrkisi tasapainottamaan arvoja ja taloudellisia intressejä sen sijaan, että se eristäytyisi mahdollisista kasvukeskuksista.
Jos Stubbin linja ei muutu vastaamaan muuttuvaa maailmantilannetta, Suomi saattaa marginalisoida omat mahdollisuutensa, samalla, kun muut Euroopan maat jatkavat pragmaattista yhteistyötä BRICS-maiden kanssa. Tämä voisi osoittautua Suomen talouden kannalta haitalliseksi ja tehdä Stubbin politiikasta enemmän ideologista kuin realistista.
Tässä kohtaa mitataan presidenttimme todelliset valtiomies taidot – jääkö meille mielikuva todellisesta epäonnistujasta poliittisessa kentässä: 3 x ministerinä ja ässänä kädessä vieläpä presidenttiys. Muistetaanko hänet lopulta Suomessa vain neljänä yrityksenä astua liian suuriin saappaisiin?
Onko Stubb onnistunut presidenttinä?
Presidenttinä Stubb on onnistunut hallitsemaan poliittista narratiivia ja saanut kansan tuen vaaleissa, mutta hänen linjauksensa pitkäaikainen menestys on vielä kysymysmerkki. Jos hänen päätöksensä johtavat Suomen taloudelliseen eristäytymiseen ja kasvun jäämiseen kilpailijamaiden varjoon, voidaan sanoa, että hänen arvopohjainen realisminsa ei ole ollut realistista, vaan ainoastaan poliittista retoriikkaa.
Tärkein kysymys tulevaisuudessa on se, pystyykö Stubb mukautumaan muuttuviin taloudellisiin ja geopoliittisiin olosuhteisiin. Jos hän pitää kiinni joustamattomasta linjastaan, on riskinä, että hän jää geopoliittisessa pelissä häviäjien puolelle – aivan kuten hänen ministerikautensa arvioitiin epäonnistuneeksi liian ideologisten linjaustensa vuoksi.
Lopulta tärkein mittari Stubbin onnistumiselle presidenttinä ei ole hänen puheidensa kauneus, vaan hänen päätöstensä käytännön vaikutukset Suomen talouteen ja asemaan maailmantaloudessa. Mikäli hän ei kykene tasapainottamaan arvoja ja realismia käytännön päätöksenteossa, hänen arvopohjainen realisminsa voi osoittautua juuri päinvastaiseksi kuin hän itse väittää. Poliittista jargonia Suomessa riittää, käytännön osaamista on niin niukasti tarjolla, että ei tule mitään kelvollista edes mieleen. Sukupolvien vaihdos poliittisessa kentässä näkyy lähinnä kaaoksena ja täysistunnoissa vinoiluna vieraisiin pöytiin.
Presidenttimme paras osaamisalue on varmaankin kielitaito, se on tosi hyvä taito valtioiden päämiehiä tavattaessa. Ajattelu, valtion johtaminen maan ja sen kansalaisien hyväksi vaatii laajempaa osaamista, siinä pelissä monesti joutuu uhraamaan henkilökohtaisia tarpeitaan ja ideologioitaan suuremman edun nimissä, tämän ymmärtäminen on haastava koko parlamentaariselle järjestelmällemme. Jos presidenttimme eduskunnan ohella ei kasva aikuisen miehen tai naisen mittaan ennätys vauhdilla, taitaa jäädä luu käteen, kun maksamme seuraavan vuosikymmenen tai kaksi hintaa nuorien politiikkojemme ideologisista tarpeista pelastaa koko maailma hintaan mihin hyvänsä. Kaikella on muuten rajansa tai ainakin pitäisi olla – pitää vaan ensin kasvaa aikuiseksi ja vanheta kokemuksiemme kautta ymmärtääkseen sen pienen detaljin tai yksityiskohdan.
Kaikki tapahtuu aikanaan – juuri oikeaan aikaan – saa nähdä milloin?
