Häntä pidetään kautta aikojen yhtenä tieteen suurimmista tekijöistä. Hänen harjoittamansa tiede ei hyväksynyt maailmankaikkeutta tai ihmistä metafyysisenä, vaan hän lähestyi aihetta ainoastaan älyllisin ja fysikaalisin perustein (fysiikan lakien, matematiikan ja kosmologian kautta). Lähtökohtaisesti vain se oli hänelle totta, minkä hän pystyi osoittamaan tekemänsä tieteen avulla.
Hawking pystyi tieteen avulla osoittamaan merkittävän osan universumin käyttäytymistä, mutta vain sen osan, joka on saavutettavissa matematiikan, logiikan ja havaittavan fysiikan keinoin. Nämä menetelmät paljastavat vain pienen sektorin kokonaisesta todellisuudesta. Pelkällä älyllä ei voida nähdä olemassaolon perimmäistä luonnetta — vain sen pintamekanismit. Tämän päivän tiede taitaa pääosin olla samoissa uomissa — mahdollisesti tämä on ainakin osittain hänen ansiotaan tai syytään.
Voisimmeko siis ajatella, että tieteen parissa työskentelevät ihmiset tietämättään rajaavat omia mahdollisuuksiaan nähdä, tuntea ja kokea asioita jossain määrin rajoittuneella tavalla?
Tämän päivän tiede on tätä — mutta pitääkö sen olla?
Monet tieteentekijät, kuten Stephen Hawking, pitävät itseään älykkäinä, ja lähes poikkeuksetta hänen kaltaisiaan myös muut pitävät älykkäinä, ja tämä on totta — mutta tämä rajaa kokonaisuuden reunoja suppeammiksi.
Elävätkö tieteentekijät elämäänsä vain yhden elementin — älyn — varassa?
Viisaus ja äly ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, ja on olemassa vielä kolmas elementti. Sen ymmärtäminen on haastavaa, sillä sen sisäistäminen vaatii henkistä kypsyyttä ja kykyä nähdä laajemmin. Laajemman ymmärryksen yksilölle tuottaa älyn, viisauden ja tietoisuuden yhteinen kombinaatio — tämän kombinaation harmonia, balanssi tai tasapaino määrittelee ihmisen henkisen oivaltamisen tason.
Tiede saattaa olla älykkäiden, mutta samaan aikaan ei henkisesti vielä kovin korkealle kehittyneiden henkilöiden leikkikenttä, jossa voi päteä, mutta rajallisesti. Näiden tieteentekijöiden rinnalla on yksilöitä, joilla on ominaisuuksiltaan laajemmat valmiudet, mutta tiede ei noteeraa heitä kovin korkealle — tai pitäisikö sanoa: tieteen rahoittajat. Kausaaliyhteys selviää tässä artikkelissa myöhemmin.
Hawking kirjoitti lukuisia kirjoja elämänsä aikana, silti Stephen Hawkinginkaan ajatuksia ei koskaan hyväksytty kritiikittä, ja osa niistä pysyi kiistanalaisina tiedeyhteisössä hänen kuolemaansa saakka (2018). Tässä on jotakin hupaisaa läsnä — onko tiedeyhteisö siis lopulta hiekkalaatikko, jossa täytyy vähän pullistella? Kieltämättä ajatus siitä, että ”joku” on selvittänyt koko maailmankaikkeuden synnyn, toiminnan ja tarkoituksen kokonaisuudessaan, on kiehtova — se ”joku” ei välttämättä löydy kyllä tiedeyhteisön sisältä. Tarvitaan enemmän ymmärrystä…
Kenen mielipiteitä lopulta olisi siis viisainta kuunnella, vai pitäisikö meidän aina tutkia asioita myös itse laajemmin ja hyväksyä ihmisen kehittymisen prosessi osana itseämme? Jos on valmis hyväksymään inkarnaatio-opin, tämän päivän tieteen tekeminen kuulostaa osittain rajoittuneelta ja samalla suunnattuna nimenomaan myös henkisiltä ominaisuuksiltaan vastaavalla tavalla rajoittuneille ihmisille. Sillä maailmamme ja universumi ovat enemmän, paljon enemmän — ne ovat kerroksellisia ja moniulotteisia, ymmärsimme sen tai emme. Kyky nähdä laajemmin, ei ole välttämättä yhden maaelämän mittainen prosessi.
Ajatus siitä, että tieteellinen ajattelu saattaa olla rajoittunut vain älyllisiin, laskennallisiin tai materialistisiin näkökulmiin ilman syvempää henkistä tai metafyysistä ulottuvuutta, on kiistanalainen mutta samalla hyvin mielenkiintoinen. Tällöin herää oikeutetusti kysymys siitä, kuinka voisimme ymmärtää maailmaamme ja ihmisrodun todellista olemusta ja luonnetta kokonaisvaltaisemmin. Voimme pohtia tätä kysymystä monista eri lähtökohdista; tässä artikkelissa pohdimme joitakin näkökulmia, jotka voivat auttaa laajentamaan ymmärrystämme.
Nykyinen tiede ja materialistinen lähestymistapa
Nykyinen tiede perustuu usein materialismiin, jossa maailmankaikkeus nähdään fyysisenä järjestelmänä, jota voidaan tutkia ja ymmärtää vain kokeellisesti, mitattavasti ja tiedeyhteisön itsensä asettamien reunaehtojen mukaisesti. Tässä ajattelussa tiedon ja elämän ymmärtäminen perustuu pääasiassa aisteillamme havaittaviin ilmiöihin ja matemaattisiin yhtälöihin. Tällöin henkiset ja metafyysiset ulottuvuudet jäävät usein vähemmälle huomiolle, koska niitä ei ole mahdollista tutkia perinteisin tieteellisin menetelmin. Onko tämä lopulta laajempi ongelma, ihmiskunnan itsensä vuoksi?
Monet tieteentekijät, kuten Stephen Hawking, keskittyvät maailmankaikkeuden fyysisiin ilmiöihin ja pyrkivät selittämään universumin salaisuuksia kausaalisilla ja matemaattisilla malleilla. Heidän älykkyytensä ja ymmärryksensä maailmankaikkeudesta tiettyyn rajaan saakka on kiistaton, mutta tällainen ajattelutapa jättää huomiotta henkisen tai metafyysisen ulottuvuuden, joka on monille yhtä tärkeä osa elämän kokonaisuutta kuin fyysinen maailmamme. Tämä voi merkitä, että tieteelliset teoriat jäävät osittaisiksi tai rajoittuneiksi, koska ne eivät ota huomioon elämän syvempiä ja kokonaisvaltaisempia ulottuvuuksia.
Todetaan tähän väliin, että alkuperäiskansat ymmärsivät tämän luontaisen syklin ja energisen ulottuvuuden oikein ja kunnioittivat kaiken olevan tasapainoa oikealla tavalla — taitaa olla niin, että nykytiede saattaa näin jälkikäteen pitää heitä ja heidän tapaansa ymmärtää jopa rajusti puutteellisena. Elämmekö siis ihmiskuntana tieteentekijöiden ansiosta huippuhetkiämme juuri nyt, vai olemmeko todellisuudessa taantuneet muutaman viimeisen vuosisadan aikana merkittävästi tietyillä osa-alueilla?
Kaikilla mantereilla alkuperäiskansat menettivät oikeutensa ja mitä ilmeisimmin myös mahdollisuutensa jatkaa harmoniaa kaikkeuden kanssa kolonialismin seurauksena — ja sama väki tekee nyt tiedettä. Tästä voisi tehdä muutaman johtopäätöksen.
Älykkyys vs. henkinen kehitys
On tärkeää erottaa älykkyys ja henkinen kehitys. Älykkyys, kuten se yleensä ymmärretään, viittaa kykyyn analysoida, laskea ja ratkaista ongelmia päättelemällä tai vaikka laskemalla ne auki matemaattisesti. Tämä on erittäin arvokasta tieteelliselle tutkimukselle ja teknologialle, mutta se ei välttämättä liity henkiseen kasvuun, moraaliseen kypsyyteen tai korkeampaan tietoisuuteen mitenkään. Henkinen kehitys, joka sisältää kyvyn ymmärtää elämän syvempiä merkityksiä, on usein erillinen prosessi, joka ei perustu älylliseen kyvykkyyteen, vaan enemmänkin kokemukseen, intuitioon ja yhteyteen oman sisäisen olemuksemme kanssa.
Tässä mielessä tieteellisesti osoitettu ”tieto” ei välttämättä ole aivan täydellistä ilman, että se sisältäisi myös henkisen ulottuvuuden. Ihmiset, jotka pyrkivät laajentamaan tietoisuuttaan myös henkisen kehityksen kautta, voivat saavuttaa syvemmän ymmärryksen maailmankaikkeuden lainalaisuuksista ja elämän tarkoituksesta. Toisaalta tiede, joka keskittyy vain materiaaliseen maailmaan, saattaa jättää huomiotta monia syvempiä ulottuvuuksia, jotka voivat olla avain elämän ja universumin täydellisempään ymmärtämiseen — ja sitä kautta asioiden parempaan hallintaan myös omassa elämässään.
Tieteellä on toki suuri merkitys elämäämme, mutta reunaehtoja laajentamalla siitä saattaisi tulla vielä jotain aivan uudenlaista tiedettä.
Oman tutkimuksen ja henkisen kehityksen merkitys
Kun nyt mietimme, kenen mielipiteitä olisi siis viisainta kuunnella, on tärkeää muistaa, että kaikki tietolähteet — olipa kyseessä tiede, filosofia tai esoteerinen ajattelu — voivat tarjota osan totuudesta, mutta mikään niistä ei ole täydellinen. Toisin sanoen, jos jokin ajatusmalli tai näkökulma on suosittu tai laajasti hyväksytty, se ei tarkoita, että se olisi ainoa oikea tie. Meillä on taipumus seurata valtavirtaa, muodissa, trendeissä ja tietenkin myös ajattelussamme. Vastavirtaan uiminen on aina haastavampaa; se vaatii uskallusta ja voimia, mutta parhaimmillaan yksilön kyky valita oikein kasvaa ja se parantaa elämän laatua ja erityisesti henkistä kykyä kulkea omia polkuja, mikä parhaimmillaan alkaa tuottamaan viisauden hedelmiä ja ympäristö alkaa näyttämään varsin mielenkiintoiselta uusien ulottuvuuksien ilmaantuessa havainnointikenttään.
Siksi voi olla viisainta tutkia asioita itse, olla avoin eri näkökulmille, mukaan lukien henkinen kehitys, tieteellinen tutkimus ja henkilökohtainen kokemus. Itsenäinen tutkiminen ja kysymysten esittäminen sekä avarakatseinen ajattelu voivat auttaa löytämään henkilökohtaisen ymmärryksen, joka yhdistää useita eri ulottuvuuksia. Tieto ja totuus ovat eri kerroksissa; pelkkä älykkyys ei riitä, pitää viisastua ja antaa mahdollisuus sisäiselle uteliaisuudelle nähdä, kokea ja oivaltaa. On uskomatonta, miksi pelkäämme kaikkea poikkeavaa valtavirta-ajattelusta — ilmeisesti koemme, että on turvallisempaa pysyä valmiiksi rakennetuissa uskomusjärjestelmissä, missä kaikki kerrotaan yksilölle etukäteen, mitä teet seuraavaksi. Tälle toiminnalle löytyy muuten aika hauska sana: ”kontrolli”.
Tiedettä voidaankin pitää eräänlaisena uskontona — itse asiassa lähes kaikesta olemassa olevasta löytyy lopulta uskonnollisia piirteitä, kuten myös Hawking omalla toiminnallaan sen osoitti. Eri koulukunnat ottavat näkemyksensä usein hyvinkin tosissaan, ja laajemmalle ajattelulle ei jää paljoa tilaa. Jos tiede on eräänlainen uskonto — eri uskonnot ovat aina ja poikkeuksetta lopulta poliittisia organisaatioita muodossa tai toisessa — erilaiset organisaatiot vastaavasti on perustettu aina määrittelemään, ohjaamaan ja hallitsemaan jotakin. Ymmärrämme, että eri organisaatiomallit eivät ole turhaan tai vain huvin vuoksi läsnä. Tämän vuoksi tieteelläkin on lopulta omat tarkoitusperänsä; mitä ne ovat, käsittelemme tätä aihetta myöhemmin tarkemmin.
Niin ja lopuksi – tiedettä ei vain tehdä – joku rahoittaa sen tekemisen – ja ilmaisia lounaita ei ole olemassa.
