Ahvenanmaan itsehallintomalli Suomen maakuntahallintoon
Ahvenanmaan hallintomalli on yli sadan vuoden ajan toiminut menestyksekkäästi, tarjoten alueelle laajan itsehallinnon. Se on yksi Euroopan unionin ainutlaatuisimmista aluehallinnon esimerkeistä ja osoitus siitä, kuinka alueellinen itsehallinto voi toimia tehokkaasti. Mallin laajentaminen manner-Suomeen on noussut esille useissa keskusteluissa, mutta se on kohdannut voimakasta vastustusta niin poliittisten puolueiden kuin valtionhallinnon piirissä. Tämä artikkeli pureutuu siihen, miksi Ahvenanmaan itsehallintomalli voisi olla toimiva ratkaisu Suomen hallinnon kehittämiseksi ja miksi sen laajentamista vastustetaan.
Ahvenanmaan itsehallintomallin menestyksen avaimet
Ahvenanmaa on erillinen itsehallinnollinen maakunta, jolla on oma lainsäädäntövalta, budjetti ja hallinto. Maakuntapäivät säätävät lait paikallisista asioista, kuten koulutuksesta, terveydenhuollosta ja infrastruktuurista. Ahvenanmaalla on myös taloudellista autonomiaa, sillä se saa osan verotuloistaan suoraan käyttöönsä.
Ahvenanmaan menestyksen kulmakivet ovat selkeä vallanjako, ja vastuut valtion ja maakunnan välillä on määritetty tarkasti Ahvenanmaan itsehallintolaissa. Läheisyysperiaate toimivuudelle on se, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä niiden toteutuspaikkaa. Taloudellinen autonomia takaa sen, että alueella on oikeus myös päättää omasta verotuksestaan ja budjetistaan. Pitkä, yli sadan vuoden toimintahistoria paikallisesta hallintomallista osoittaa, että tämän kaltainen itsehallintomalli on toimiva ratkaisu.
Tulisiko sitä siis soveltaa laajemmin myös manner-Suomessa?
Maakuntamallin mahdollisuudet manner-Suomessa
Ajatus manner-Suomen maakuntien itsehallinnosta Ahvenanmaan mallin mukaisesti voisi tarjota ratkaisuja useisiin haasteisiin. Päätöksenteon tuominen lähemmäs kansalaisia lisää demokratian toimivuutta ja osallisuutta. Alueelliset viranomaiset tuntevat paikalliset tarpeet paremmin kuin keskushallinto, ja heidän tekemänsä päätökset voivat olla tehokkaampia ja tarkoituksenmukaisempia. Kuulemme kritiikkiä aika ajoin tarpeesta selkeyttää virkamieskuntamme rakennetta, karsimalla ”turhia virkoja” pois. Tämä tarve hallintomme selkeyttämiseksi toteutuisi samalla siirtämällä keskushallinnon taakkaa hallitun uudelleenorganisoinnin kautta maakuntiin, se keventäisi ja vähentäisi samalla byrokratiaa ja turhia päällekkäisyyksiä.
Perustuslain toteutuminen
Suomen perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle. Maakuntien itsehallinto veisi päätöksenteon lähemmäs kansaa ja toteuttaisi tätä periaatetta konkreettisemmin. Ahvenanmaan mallin mukainen maakuntahallinto voisi myös parantaa hallinnon kustannustehokkuutta. Yksi keskeinen etu olisi joutokäynnin ja päällekkäisyyksien väheneminen. Kun hallintoa hajautettaisiin, paikalliset viranomaiset voisivat hoitaa tehtäviään suoraan ilman keskushallinnon monimutkaista valvontaketjua.
Tämä tarkoittaisi:
Henkilöstön tehokkuuden paranemista: Selkeämpi hallintorakenne mahdollistaisi virkamiesten keskittymisen ydintehtäviinsä ilman tarvetta koordinoida kansallisen hallinnon kanssa monimutkaisissa päätöksentekoprosesseissa.
Resurssien uudelleenkohdentamista: Keskushallinnossa tällä hetkellä tarpeettomat tai päällekkäiset resurssit voitaisiin siirtää maakuntiin, missä ne palvelisivat suoraan paikallisia tarpeita.
Hallinnon kustannusten alenemista pitkällä aikavälillä: Vaikka siirtymävaiheessa hajautus voisi tuottaa kertaluonteisia kuluja, voidaan olettaa, että pitkällä aikavälillä hallinnon yksinkertaistaminen ja joutokäynnin poistaminen Ahvananmaan mallin mukaisesti tuottaisivat merkittäviä säästöjä ja eritoten kohdistaisi hallinnon toimet oikeaan kohteeseen nopeammin ja tehokkaammin.
Missä ongelmat ovat, siellä ymmärretään parhaiten mitä tulisi tehdä ja milloin – tämä paikallinen ratkaisumalli akuuteissa tilanteissa toimivampana ja nopeimpana sekä kustannustehokkaimpana vaihtoehtona ei voi olla kenenkään ymmärryksen ulkopuolella. Mikä siis mättää?
Vallan keskittyminen. Vastustuksen juuret
Voidaan melkoisella varmuudella olettaa, että maakuntamalli tarjoaisi lukuisia etuja, mutta sen laajentaminen on kohdannut vastustusta erityisesti kansalliselta poliittiselta johdolta ja valtionhallinnon virkamiehiltä. Asiasta on käyty keskustelua pitkään. Tämä vastustus ei kuitenkaan näytä perustuvan yksinomaan taloudellisiin huoliin tai hallinnon tehostamiseen liittyviin kysymyksiin, vaan taustalla vaikuttavat syvälle juurtuneet poliittiset ja vallankäyttöön liittyvät intressit.
Vallan keskittämisen puolustaminen:
Maakuntamalli siirtäisi vallan osittain pois eduskunnalta ja hallitukselta maakuntiin, siis lähemmäs kansaa, juuri sinne, minne se kuuluisikin. En voi välttyä ajatukselta, että tämä uudistus heikentäisi poliittisten puolueiden mahdollisuuksia ohjata kansallista politiikkaa keskitetysti. Suurimmat puolueet, kuten SDP, Kokoomus ja Keskusta, ovat riippuvaisia keskitetyistä valtamekanismeista. Vallan hajauttaminen voisi murentaa niiden asemaa. Tiedämme, että ne/he, jotka ovat vallassa, eivät kovinkaan vapaaehtoisesti halua luopua asemastaan – vallan hunajainen maku suun limakalvoilla maistuu hyvälle.
Puoluetukien hallinnan vaikeutuminen:
Nykyjärjestelmässä puoluetuet jaetaan keskitetysti puolueiden johdon kautta. Maakuntien itsehallinto voisi hajauttaa resurssien hallintaa ja tehdä rahoituksen kontrolloimisen huomattavasti hankalammaksi. Nykyinen malli on hyvä, se on harvojen käsissä ja kontrolli pelaa – miksi mennä muuttamaan hyvää ja toimivaa mallia toiseksi. Valta vaatii vastuuta; jos se taakka tuntuu liian painavalta hartioilla, siitä tulisi ilmeisesti sitten luopua. Mieluummin ajetaan härkäpäisesti samoilla vaunuilla toistuvasti täysillä päin seinää.
Nuoruuden innolla – ei väliä – ei kiinnosta – kansahan sen maksaa.
Valtionhallinnon resurssien siirtyminen maakuntiin:
Keskushallinnon virat ja resurssit olisivat vaarassa siirtyä maakuntiin, mikä heikentäisi valtionhallinnon vaikutusvaltaa ja asemaa. Tämä on erityisen herkkä kysymys ministeriöille ja valtionhallinnon ylimmille virkamiehille.
Kontrollin menettämisen pelko:
Poliittiset päättäjät pelkäävät, että hajautettu malli voisi johtaa maakuntien itsenäisiin linjauksiin, jotka eivät aina olisi yhtenäisiä valtakunnallisten tavoitteiden kanssa.
Esimerkiksi:
Ahvenanmaa ei ole ottanut käyttöön Manner-Suomen sote-uudistusta terveydenhuollon osalta. Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto kuuluvat maakunnan omaan toimivaltaan, joten sote-uudistus ei koske Ahvenanmaata. Ahvenanmaa on jo vuonna 1994 siirtänyt terveydenhuollon kunnilta maakuntahallituksen alaisuuteen, jolloin perustettiin Ålands Hälso- och Sjukvård (ÅHS) vastaamaan terveyspalveluista koko maakunnassa. Tämä järjestely on toiminut hyvin, eikä Ahvenanmaalla ole nähty tarpeelliseksi omaksua Manner-Suomen sote-uudistusta.
Ahvenanmaan maakuntahallitus on myös ilmaissut huolensa siitä, että Manner-Suomen sote-uudistuksen vaikutukset voivat heijastua maakunnan rahoitusjärjestelmään. Maakuntahallitus on vaatinut, että uudistuksen vaikutukset Ahvenanmaan itsehallintoon otetaan huomioon, ja on kieltäytynyt toteuttamasta uudistuksen edellyttämiä lakiuudistuksia, kuten kuntien veroprosenttien laskemista. Näin ollen Ahvenanmaa jatkaa terveydenhuollon järjestämistä omalla, itsehallintonsa mukaisella mallillaan, eikä Manner-Suomen sote-uudistus ole siellä käytössä. Jos haluat päästä nopeasti lääkärin vastaanotolle, suosittelen muuttamaan Ahvenanmaalle.
Ahvenanmaan mallin mahdollisuudet ja poliittinen todellisuus
Ahvenanmaan itsehallintomalli on kiistaton esimerkki siitä, kuinka alueellinen itsehallinto voi toimia tehokkaasti ja demokraattisesti. Sen laajentaminen muihin Suomen maakuntiin voisi parantaa demokratiaa, tehostaa hallintoa ja toteuttaa perustuslain mukaista kansanvaltaa. Vaikuttaakin siltä, että todellinen syy vastustukseen ei kuitenkaan lopulta olisi taloudellinen, vaan pikemminkin poliittinen. Vallan hajauttaminen maakuntiin uhkaa keskushallinnon ja puolueiden valta-asemaa. Puoluejohtajat menettäisivät osan kontrollistaan, ja keskushallinnon vaikutusvalta heikkenisi. Samalla valtionhallinnon virkojen siirtyminen maakuntiin voisi vaarantaa olemassa olevia valtarakenteita.
Ahvenanmaan malli osoittaa, että hallinnon hajauttaminen on mahdollista ja toimivaa, mutta sen toteuttaminen manner-Suomessa edellyttäisi merkittävää poliittista tahtoa ja välitöntä keskittyneen vallan purkamista. Milloin Suomi valmis kohtaamaan tämän haasteen ja tekemään siirron kohti aidompaa kansanvaltaa?
Tämä kysymys odottaa edelleen vastaustaan, ja sitä on hyvä kaikkien Suomen kansalaisten pohtia vaikka vähän pidempäänkin.
