Tarkastellaan pala palalta rakennettamme – mitä me todellisuudessa olemme, mikä osa meissä määrittelee käytäytymistämme ja valintojamme sekä niiden mukanaan tuomaa syy-seuraussuhdetta.
EGO:n VALTAKAUSI:
Mikä on ego? Miksi kaikki valaistuneet gurut kiinnittävät niin paljon huomiota egoon, ja kehottavat murtautumaan ulos sen vallasta?
Ego on hyvin pieni osa tietoisuudesta. Se on kuitenkin anastanut tietoisen mielen kaiken huomion, joten suurin osa ihmisistä uskoo olevansa yhtä kuin egonsa. He samastavat itsensä kehoonsa ja tietoisen mielensä ajatuksiin. Ego on lyhyesti määriteltynä samaistumista. Siellä missä on samaistumista, ei voi olla vapautta. Ja siellä missä ei ole vapautta, ei voi olla rakkautta.
Ego on ajatustoiminnan ja muistin kasauma, joka on syntynyt kulttuurisen ja henkilökohtaisen ohjelmoinnin seurauksena. Kulttuuri opettaa, mihin uskoa, miten uskoa ja miten tehdä asioita. Jokainen lisää tähän soppaan vielä omat mausteensa, omat pienet variaationsa, jotka syntyvät omakohtaisten kokemusten myötä. Tuloksena on elämää hallinnoiva ohjelma, joka jauhaa päivästä toiseen samoja ajatuskaavoja. Egon vallassa elävältä jää näkemättä ja kokematta olemassaolon rajattomuus, sillä ego on aina rajallinen. Se ei voi koskaan nähdä rajojen ulkopuolelle.
Egon alkuperäinen tehtävä on ollut huolehtia kehon tarpeista ja elämän jatkuvuudesta. Siksi ego etsii jatkuvasti ympäristöstä uhkia, jotka voisivat vaarantaa olemassaolon. Se etsii jatkuvasti myös tyydytyksen kohteita, jotka tuottavat mielihyvää. Siksi egon varassa eläminen on ainaista tasapainottelua pelon ja halun välillä. Ensin haluamme jotain. Kun saamme sen, pelkäämme menettävämme sen.
Kokonaisuuden jaottelu, erottelu ja luokittelu tuottavat erillisyyden tunteen, mikä on kaikkien ongelmien ja kärsimysten alkulähde. Ego tuntee olevansa muista erillinen, mikä tuo väistämättä mukanaan yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen kokemuksen. Universumi alkaa vaikuttaa kylmältä, vieraalta ja välinpitämättömältä paikalta, jonka armoille ihminen on paiskattu taistelemaan yksin vailla tarkoitusta ja päämäärää. Tätä voi kutsua alkuperäiseksi haavaksi tai sisäiseksi lapseksi, joka odottaa parantamistaan.
Erillinen ego pyrkii aina vertaamaan itseään ulkopuolisiin, jolloin se asennoituu heihin joko ylemmyyttä tai alemmuutta tuntien. Näin syntyy sisäisiä arvohierarkioita, joissa toiset luokitellaan arvokkaammiksi ja tärkeämmiksi kuin toiset.
Erillisyys on kasvualusta vihalle, kateudelle, ylpeydelle, vallanhimolle, mustasukkaisuudelle ja muille negatiivisille tunteille. Kaikki nämä pohjimmiltaan rakentuvat pelolle, joka on erillisyyden kokemisen kaikkein tuhoisin tuotos. Ego uskoo, että on olemassa jotain muuta itsen ulkopuolella. Se ei koe ykseyttä vaan jaon subjektiin ja objektiin. Tällöin automaattisesti seuraa pelko, että tuo itsen ulkopuolinen on todellisempi, voimakkaampi ja pysyvämpi kuin itse, ja se muodostuu siten uhaksi olemassaololle. Alati taustalla vaanii pelko katoamisesta, häviämisestä eli kuolemasta. Siksi ulkopuolista vastaan on taisteltava, sitä on lepyteltävä, kadehdittava, kunnioitettava, palvottava, halveksittava tai sorrettava. Tämä asenne heijastuu egon persoonallisessa jumalkäsitteessä. Jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen, vaan ihminen loi Jumalan egonsa kuvaksi. Kostonhimoinen, helposti kiihtyvä, rankaiseva, suvaitsematon, mustasukkainen ja anteeksiantamaton Jumala on egon luomus ja rakkauden vastakohta.
Yhteys Luojaan on rakkautta, mikä ilmenee ilona, turvana, lämpönä, luovuutena ja sisäisenä rauhana. Kaikki janoavat rakkautta ja haluavat elää onnellisina. On vain kaksi tapaa elää joko pelossa tai rakkaudessa. On vain kaksi motiivia tehdä asioita – joko pelko tai rakkaus. Kaikki negatiiviset tuntemukset ovat pelon eri muotoja. Viha ei ole rakkauden vastakohta, vaikka näin usein ajatellaan. Pelon tunteminen tarkoittaa, että tuntee olevansa erillään ykseydestä, Luojasta. Kukaan ei halua pelätä, koska se on kaikkein inhottavin olotila ja imee energiaa. Siksi luonnollinen reaktio pelkoon on viha. Ego ei voi koskaan saavuttaa turvaa, koska ego on illuusio, mutta se luo itselleen jatkuvasti harhakuvitelmia turvasta. Kun ego tuntee, että joku uhkaa sen näennäistä turvaa, reagoi se vihalla.
Kun ego on eristänyt itsensä kokonaisuudesta ja samaistunut esimerkiksi johonkin ideologiaan, jota se pitää muihin verrattuna ylivoimaisena ja joka tuottaa sille tyydytystä, hyökkää se vihaisesti kaikkea niitä kohtaan, jotka esittävät kritiikkiä tuota ideologiaa kohtaan. Se pelkää kuolevansa, jos osoittautuisi, että ideologiassa onkin puutteita. Siten se kehittää pakkomielteen, että sen on jokaisessa keskustelussa oltava oikeassa. Väärässä olemisen myöntäminen merkitsisi kuolemaa.
Kaiken pelon alku on siis erillisyyden tunteessa. Mitä syvemmin pystytään uppoutumaan Yhden lakiin, sitä vähemmän on pelkoa. Kun on vain Yksi, ei ole kuolemaa, häviötä, kadotusta, virheitä tai rangaistusta.
Kun asioita tehdään rakkaudesta, keskitytään itse tekemiseen. Tällöin ei ole väliä sillä, mikä on lopputulos, jolloin ei ole myöskään pelkoa. Tekeminen tapahtuu nykyhetkessä vailla aikaa. Kun asioita tehdään pelosta, keskitytään lopputulokseen ja koko prosessia pyritään tarkasti kontrolloimaan. Sijaa ei ole luovuudelle ja spontaanisuudelle, ja taustalla häämöttää jatkuva epäonnistumisen pelko. Tavallinen harrastustoiminta voi alkaa luovuudesta ja rakkaudesta toimien ilon ja virkistyksen lähteenä, mutta voi muuttua totiseksi suorittamiseksi. Kuntoilu muuttuu innottomaksi toistoksi, koska pelätään, että jos sitä ei suoriteta, alkaa saavutettu taso laskea. Rakkaus itse asian tekemiseen on kadonnut. Sama voi käydä henkiselle toimelle: jos en tänään suorita säännöllistä meditaatiota, on vaarana, että taannun henkisellä polulla, tapahtuu jotain kauheaa. Tällöin meditaatiota suoritetaan pakosta, jonka taustalla voi olla yhtä suorituskeskeinen tavoite kuin työuralla eteneminen.
Mitä meidän siis tulisi oppia?
Elä elämääsi tässä hetkessä, ota vastaan kaikki sen antamat kokemukset, suhtaudu niihin suurella mielenkiinnolla ja tutki, mitä ne voisivat sinulle opettaa. Suorita toimesi niin hyvin ja niin SUURELLA rakkaudella kuin osaat, pystyt ja jaksat – kaikki päiväsi ovat kuitenkin erilaisia, yritä muistaa se. Pakonomainen suorittaminen on kuitenkin eri asia. Jos illalla nukkumaan mennessäsi voit todeta itsellesi, että annoit kaikkesi tälle päivälle kukaan ei pyydä sinulta enempää. Olemme monen asian summa, kuitenkin voimme kehittyä sekä kehittää itseämme loputtomasti. Näin opit, kehityt ja olet voittaja jokainen päivä elämässäsi. Tämä on todellinen henkinen polku ja tie, ei suinkaan se, paljonko suoritit tänään tai eilen, vaan se, miten käyttäydyit itseäsi ja muita kohtaan.
